sunnuntai 11. elokuuta 2013

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon.


Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon
Kustantaja Tammi
Ulkoasun suunnittelu Ea Söderberg
Sivumäärä: 153

Mitä minä tästä kirjasta opinkaan? Älä valitse luettavaa itsellesi pelkän nimen perusteella... Jostakin syystä tämän teoksen nimi Kuulen kutsun metsänpeittoon kuulosti minusta kiehtovalta, ja sen takia sen halusin lukea. Ehkäpä odotin jotain luonnonläheistä, kaunista, tunnelmallista ja ihanaa luontokuvausta. Sellaista ei kirjassa harmi vain kyllä ollut vieressäkään...

Kirjan alussa Jounia alkaa vainota outo, pelottava nainen, hänen ollessaan vaeltamassa Lapin tuntureilla. Nainen ilmestyy Jounille tämän tästä, ja hän päättää kysyä neuvoa entiseltä opettajaltaan Romppaiselta. Yhdessä he yrittävät selvittää mitä nainen haluaa, ja siinä samalla kirkastuu hieman asioita Jounin äidistä, joka on salaperäisesti kadonnut tämän ollessa aivan pieni. Pienen pieneltä romanssiltakaan ei vältytä, nimittäin Jounin ja Romppaisen tyttären Matleenan välillä ilmenee pientä kipinöintiä. 

Ehkä kirja vain on suunnattu vähän nuoremmille ja kokemattomammille lukijoille...? Helppo ja nopea luettava se ainakin oli. Minuun ei vain iskenyt, ei sitten tippaakaan. Kuulen kutsun metsänpeittoon oli mielestäni aika tylsä kokonaisuudessaan. Kirja pyöri ihan turhaa arkisten asioiden ympärillä, eikä kärsivällisyyteni tahtonut enää riittää odottamaan, milloin tapahtuu joku liike suuntaan tai toiseen. Ehkä ainoat hyvä puolet kirjassa olivat huumori, sekä ihan hyvät henkilöt. Onhan sekin jo jotain...? Erityisesti Jounin paras kaveri Mikko pisti minut nauramaan ääneen useaankin otteeseen. Poikien bändin perustus aikeet olivat mielstäni kuitenkin tylsiä ja aihe käytetty ja kulutettu. 

Kaikkiaan varmaan ihan simppeli ja kiva kirja vähemmän lukeneille ja nuoremmille. Koska tämä oli pitkästä aikaa kotimainen kirja minkä luin, olisin kyllä odottanut enemmän. Taidankin pysytellä suosiolla siellä ulkomaisen fantasian puolella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti