lauantai 4. tammikuuta 2014

John Stephens: Tulikroniikka.

Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille! Pahoittelen, kun tämä blogi on ollut näin kuollut paikka. Joulukuussa minulla oli kaikenlaista muuta tekemistä niin paljon, että lukeminen jäi lähes olemattomiin. Nyt joululomalla on ehtinyt kuitenkin taas hieman uppoutua kirjojen maailmaan. Toivotaan, että tästä vuodesta tulee hyvä, kirjojen ja lukemisen(kin) osalta ! :)


John Stephens: Tulikroniikka - Kirja aikojen alusta II
Suomentanut Kaisa Kattelus
Suomennos julkaistu 2013
Engalanninkielinen alkuteos: The Fire Chronicle. The Books of Beginning II ilmestynyt 2012
Kustantaja Tammi
Sivumäärä: 435

Siitä asti kun kesällä luin tämän sarjan ensimmäisen osan, on mielessä kaihertanut, että myös toisen osan kimppuun on päästävä. Nyt sitten vihdoin sain Tulikroniikan luettua. Pitkän aikaa se olikin yöpöydällä siten, että vasta muutama kymmentä sivua oli luettuna. En muistanut ensimmäisestä osasta juuri mitään (muuta kuin sen, että se oli ollut ihan hyvä), ja senkin takia varmaan vauhtiin pääseminen oli nihkeää. Jossain vaiheessa taisin miettiäkin jo, pitäisikö lukeminen jättää kesken ja palata asiaan myöhemmin. Onneksi kuitenkin päätin jatkaa lukemista, ja pian kirjan tapahtumat imaisivatkin jo kunnolla sisäänsä jolloin teos muuttui oikein hyväksi!

Ei sillä, että Tulikroniikka olisi jotenkin tylsä ollut. Ei, ei missään tapauksessa. Päinvastoin, se oli täynnä toimintaa ja koko ajan tapahtui. Sarjan toisessa osassa sisaruskolmikko Kate, Michael ja Emma on uusien haasteiden edessä. Smaragdiatlas siirtää Katen ajassa sata vuotta taaksepäin, talviseen New Yorkiin. Samaan aikaan Michael ja Emma lähtevät vaaralliselle ja jännittävälle seikkailulle etsimään aikojen alun toista kirjaa, Tulikroniikkaa. 

Mukana on lukijoiden iloksi ensimmäisestä osasta tuttuja henkilöitä, mutta myös uusia, varsin mielenkiintoisia tuttavuuksia. Pidin erityisesti Rafesta todella paljon, mutta myös esimerkiksi Rourke oli hyvä henkilö, kaikessa iljettävyydessään ja pelottavuudessaan. ;) 

Kirjassa näkyi selkeitä vaikutteita muista fantasian klassikoista, mikä oli ihana asia. Kirja oli puhdasta fantasiaa, alusta loppuun. Loppu oli erittäin hyvä ja jännittävä, ja jätti odottamaan jatkoa. Toivotaan, että sitä tulee pian!

Suosittelen kaikille, erityisesti fantasian ystäville. Hyvä kirja!