John Stephens: Tulikroniikka.

Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille! Pahoittelen, kun tämä blogi on ollut näin kuollut paikka. Joulukuussa minulla oli kaikenlaista muuta tekemistä niin paljon, että lukeminen jäi lähes olemattomiin. Nyt joululomalla on ehtinyt kuitenkin taas hieman uppoutua kirjojen maailmaan. Toivotaan, että tästä vuodesta tulee hyvä, kirjojen ja lukemisen(kin) osalta ! :)

John Stephens: Tulikroniikka - Kirja aikojen alusta II

Suomentanut Kaisa Kattelus

Suomennos julkaistu 2013

Engalanninkielinen alkuteos: The Fire Chronicle. The Books of Beginning II ilmestynyt 2012

Kustantaja Tammi

Sivumäärä: 435

Siitä asti kun kesällä luin tämän sarjan ensimmäisen osan, on mielessä kaihertanut, että myös toisen osan kimppuun on päästävä. Nyt sitten vihdoin sain Tulikroniikan luettua. Pitkän aikaa se olikin yöpöydällä siten, että vasta muutama kymmentä sivua oli luettuna. En muistanut ensimmäisestä osasta juuri mitään (muuta kuin sen, että se oli ollut ihan hyvä), ja senkin takia varmaan vauhtiin pääseminen oli nihkeää. Jossain vaiheessa taisin miettiäkin jo, pitäisikö lukeminen jättää kesken ja palata asiaan myöhemmin. Onneksi kuitenkin päätin jatkaa lukemista, ja pian kirjan tapahtumat imaisivatkin jo kunnolla sisäänsä jolloin teos muuttui oikein hyväksi!

Ei sillä, että Tulikroniikka olisi jotenkin tylsä ollut. Ei, ei missään tapauksessa. Päinvastoin, se oli täynnä toimintaa ja koko ajan tapahtui. Sarjan toisessa osassa sisaruskolmikko Kate, Michael ja Emma on uusien haasteiden edessä. Smaragdiatlas siirtää Katen ajassa sata vuotta taaksepäin, talviseen New Yorkiin. Samaan aikaan Michael ja Emma lähtevät vaaralliselle ja jännittävälle seikkailulle etsimään aikojen alun toista kirjaa, Tulikroniikkaa. 

Mukana on lukijoiden iloksi ensimmäisestä osasta tuttuja henkilöitä, mutta myös uusia, varsin mielenkiintoisia tuttavuuksia. Pidin erityisesti Rafesta todella paljon, mutta myös esimerkiksi Rourke oli hyvä henkilö, kaikessa iljettävyydessään ja pelottavuudessaan. ;) 

Kirjassa näkyi selkeitä vaikutteita muista fantasian klassikoista, mikä oli ihana asia. Kirja oli puhdasta fantasiaa, alusta loppuun. Loppu oli erittäin hyvä ja jännittävä, ja jätti odottamaan jatkoa. Toivotaan, että sitä tulee pian!

Suosittelen kaikille, erityisesti fantasian ystäville. Hyvä kirja!

Elina Rouhiainen: Kesytön.

Elina Rouhiainen: Kesytön - Susiraja 1

Kustantanut Tammi

Ulkoasun suunnittelu: Eveliina Rusanen

Sivumäärä: 425

Kirjastossa kun jokunen viikko takaperin katselin ihan vain jotain kivannäköisiä kirjoja, joita ottaa mukaan lomareissulle, tarttui Kesytön matkaan aika sattumalta. En ollut koskaan kuullutkaan koko teoksesta, mutta se oli kai aseteltu jotenkin näyttävästi näkyville, joten huomasin sen. Tottakai suomalainen fantasia kiinnostaa aina, kun sitä on tarjolla. Takakansiteksti vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin lopulta napata kirjan mukaani. Jostain syystä päätin vieläpä lukea sen aivan ensimmäisenä. 

Kirjan pääosassa on taidelukiota käyvä Raisa Oja. Äitinsä kuoleman jälkeen hän joutuu muuttamaan pois rakkaasta Helsingistään, Kainuun pieneen kylään Hukkavaaraan. Kylässä tuntuu tapahtuvan monia salaperäisiä asioita. Raisa on päättänyt selvittää äitinsä menneisyyden. Miten ihmeessä hän liittyy Hukkavaaraan, kylään josta hän ei ole ennen koskaan kuullutkaan? Sattumalta Raisa törmää myös elämänsä ihastukseen Mikaeliin. Tie ei ole kuitenkaan ruusuinen, sillä Mikaelilla on jo tyttöystävä. Poika käyttäytyy välillä niin omituisesti, että on vaikea ottaa selkoa siitä, mitä hänen päässään oikein liikkuu.

Nautin kirjan alusta asti sen jotenkin ihanasta kuvailusta. Kirja oli tosi taitavasti kirjoitettu, sitä oli koko ajan todella miellyttävä lukea. Ehkä se, että teksti tuntui minusta jotenkin aivan erityisen soljuvalta johtui siitä, että kyseessä oli kerrankin alkuperäinen teos, jota ei oltu välillä käännelty, väännelty ja suommenneltu. Mene ja tiedä.

 Tästä huolimatta en aluksi pystynyt ottamaan kirjaa kovinkaan vakavasti. Minusta siinä oli pieniä, ärsyttäviä samankaltaisuuksia Twilightin kanssa (joka taas ei ikinä ole ollut erityisiä suosikkisarjojani...). Minun ei henkilökohtaisesti ollut helppo samaistua päähenkilöön, ja välillä jopa pyörittelinkin silmiäni hänen tekosilleen. Kirjan loppupuolella meno kuitenkin parani ja etenkin loppu oli oikein yllättävä, sanotaanko vaikka näin että "kunnon veto". Näin kirjailija sai viime metreillä minut vielä vakuutettua ja jos jatkoa seuraa, niin varmasti luen. 

Kirjassa oli tosi hyviä henkilöitä. Niko oli kaikessa persoonallisuudessaan ja pienessä säälittävyydessäänkin ihana, ja loppua kohden aloin pitämään myös Mikaelin hahmosta enemmän ja enemmän. Kaikkiaan kirjassa oli kyllä ihan kiva tunnelma ja ennen kaikkea se on mukavaa, kun tapahtumat sijoittuvat kerrankin Suomeen. 

Suosittelen suurin piirtein minun ikäisilleni, ehkä enimmäkseen tytöille. Sellaisille, jotka pitävät rakkaustarinoista. Itse kun olen aina ollut sitä mieltä, että pitää olla sitä jotain muutakin mielenkiintoista siellä kansien välissä. Ehkä tämä ei juuri siksi minuun aivan kolahtanut, vaikka hyvä kirja olikin. 

Rick Riordan: Athenen merkki.

Rick Riordan: Athenen merkki - Olympoksen sankarit III
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Kustantaja Otava
Englanninkielinen alkuteos The Mark of Athena - The Heroes of Olympus book 3
Sivumäärä: 560

Mitäs tästä nyt edes mitään sanomaan. Kun tämä ihana kirjailija on taas kerran tehnyt minut sanattomaksi!

Vasta viikko takaperin tosiaan sain luettua Olympoksen sankareiden kolmannen osan, Athenen merkin. Kirjahan ilmestyi suomeksi jo heinäkuussa, mutta sitä ennen minun oli pakko lukea eräs kiireellisempi kirja koulua varten ja lisäksi on ollut kaikennäköisiä muita kiireitä... Ja halusin tietysti lukea tämän ihan kaikessa rauhassa! Kirjaa lukiessakin oli pakko vähän hidastella tahallaan, kun en olisi halunnut sen ikinä loppuvan. :D Mutta tottai kai se viimein loppui, ja nyt on taas hirveä odotuksen palo seuraavaa osaa kohtaan. Seuraava osa, The House of Hades, onkin ilmestynyt jenkeissä juuri sopivasti reilu viikko sitten! Suomennos todennäköisesti tulee sitten ensivuoden puolella...

Tästä osasta voisin sanoa, että "perus settiä" tältä kirjaililjalta - mutta vielä parempi kuin mikään aikaisempi osa! Tämä on ehdoton suosikkini tähän mennessä ilmestyneistä kirjoista, ja se on jo melkoisen paljon.

"Kirjailijan suurin valtti eli käytännönläheinen komiikantaju pääsee tässä jälleen oikeuksiinsa."

 - risingshadow.fi kirjasta Merenjumalan poika

Tämän sitaatin voi ihan varmasti sanoa pätevän tähänkin teokseen! Jokainen sivu pursusi kirjailijan mahtavaa, sarkastista huumorintajua. Jopa jännittäviä taistelukohtauksia lukiessa oli välillä pakko nauraa, kun ne oli onnistuttu kirjoittamaan niin hullunkurisesti. Kaikki henkilöt ovat niin loistavia, ja erityisesti Koutsi Hedge ja Leo pistivät minut nauramaan hinkuvaa käkätystäni ääneen enemmän kuin kerran. 

Kaikki seitsemän puolijumalaa, jotka seikkailevat kirjojen pääosassa, ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia henkilöitä. Voisi sanoa, että olen jo hyvinkin kiintynyt heihin kaikkiin... :D Kuten aikaisemmissakin osissa, myös tässä näkökulma oli vaihtuva. Athenen merkissä tarina etenee vuorotellen Annabethin, Leon, Piperin ja Percyn näkökulmasta käsin. Minäkertojana henkilöt eivät kuitenkaan ole. Minusta tämä järjestely tuntui nyt erittäin toimivalta ratkaisulta. Ei ole sinänsä edes hirveänä väliä, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan, kun kertoja on kuitenkin koko ajan kaikkitietävä ulkopuolinen. Minusta luvun alussa oleva nimi kertoi lähinnä vain sen, kuka nyt tässä luvussa tulisi olemaan vähän niin kuin pääosassa. Kuitenkin kaikki seitsemän päähenkilöä ovat aika harvoin tismalleen samassa paikassa samaan aikaan, joten näkökulman vaihtuminen on välttämätöntä.

Kirjassa oli toki tuttuja elementtejä kaikista edellisistäkin osista - esimerkkinä vaikka tietty päivämäärä, jota ennen pitäisi pelastaa maailma. Mutta juuri tässä kirjassa oli paljon myöskin sellaista uutta ja ihanaa. Puolijumalajoukko matkustaa nyt ensimmäistä kertaa pois Amerikasta seikkailemaan Euroopppaan, Roomaan. Etsintäretki on paljon pidempi ja mutkikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, eikä sitä vielä tässä kirjassa ehditä kokonaan viedä päätökseen. Oli ihanaa kun Annabeth ja Percy saivat jälleen olla yhdessä, ja juuri tätä minä olin tältä kirjalta odottanutkin. Loppu oli aivan mahtava, ja totta kai Riordan oli jälleen ilkeyksissään tehnyt sen niin, ettei seuraavaa osaa odotellessa malta pysyä housuissaan. 

Huumori, jännitys, mahtavat henkilöt, loistava juoni. Oliko jotain muuta vielä? Lukekaa itse! 

Terveisin täydellisen sekaisin oleva höynähtänyt "HoO" -fani. *toivotonta hossittamista ja kihertämistä*

Kovasti olen miettinyt seuraavan osan lukemista englanniksi, se kun vain pitäisi mitä luultavimmin ostaa netin kautta. Missään en ainakaan ole sitä vielä nähnyt. Mutta toisaalta tämä meikäläisen englanninkielentaito....jos sitä kuitenkin kiltisti odottelisi sitä suomennosta.

Onko täällä muita kyseisen kirjasarjan faneja? Keskustelisin aiheesta enemmän kuin mielelläni! :D

Michael Morpugro: Sotahevonen.

¨

Michael Morpugro: Sotahevonen

Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére            

Kustantaja Gummerus              

Englanninkielinen alkuteos War Horse

Sivumäärä 196

Luin tämän kirjan loppuun jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt vasta ehdin tulla siitä kirjoittamaan tänne blogin puolelle. Ennen Sotahevoseen tarttumista olin jo katsonut kirjan perusteella tehdyn elokuvan kahdesti. Tykkäsin elokuvasta, ja lisäksi hyvä ystäväni suositteli kirjaa minulle. Tämä onkin ollut lukulistallani jo pidemmän aikaa, ja nyt viimein sain sen luettua. 

Kirjassa seurataan Joey -hevosen elämän kulkua, kun se kiertää sodan jaloissa ihmiseltä ihmiselle. Joeyn ollessa vasta villi ja kouluttamaton varsa sen on rakkaudella kouluttanut Albert -niminen poika. Sodan syttyessä Albert joutuu luovuttamaan Joeyn armeijalle. Pitkällä matkallaan Joey kohtaa niin ystävällisiä kuin vähemmänkin ystävällisiä ihmisiä. Mutta selviääkö se sodasta, ja kohtaavatko Albertin ja Joeyn tiet vielä?

Sotahevonen on kirjoitettu hevosen näkökulmasta, ja jo itsessään tämä luo kirjaan ihanan tunnelman ja tietynlaisen koskettavuuden. Itse kun olen hevosharrastaja, kirja sai minut miettimään miten hevoset näkevät asiat ja mahtavatko ne oikeasti ajatella vaikkapa kirjan kuvaamalla tavalla. 

Kirjan kerran avauttua ei sitä olisi halunnut millään enää edes käsistä laskea. Elokuvan tapaan kirja oli todella liikuttava, mutta jos kirjaa ja elokuvaa muuten vertailee keskenään, vie kirja aivan mennen tullen. Kuten aina. ;-) Kaikkiaan Sotahevonen oli taitavasti kirjoitettu, sopivan jännittävä, liikuttava, tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä kirja. Se oli myös suhteellisen kevyttä ja helppoa luettavaa, joten ihan jokainen varmasti tämän jaksaa ja kykenee lukemaan. Suosittelen erityisesti hevosista tai sotaromaaneista pitäville, tai niille jotka haluavat itkeä liikutuksen kyyneliä. 

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon.

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Kustantaja Tammi

Ulkoasun suunnittelu Ea Söderberg

Sivumäärä: 153

Mitä minä tästä kirjasta opinkaan? Älä valitse luettavaa itsellesi pelkän nimen perusteella... Jostakin syystä tämän teoksen nimi Kuulen kutsun metsänpeittoon kuulosti minusta kiehtovalta, ja sen takia sen halusin lukea. Ehkäpä odotin jotain luonnonläheistä, kaunista, tunnelmallista ja ihanaa luontokuvausta. Sellaista ei kirjassa harmi vain kyllä ollut vieressäkään...

Kirjan alussa Jounia alkaa vainota outo, pelottava nainen, hänen ollessaan vaeltamassa Lapin tuntureilla. Nainen ilmestyy Jounille tämän tästä, ja hän päättää kysyä neuvoa entiseltä opettajaltaan Romppaiselta. Yhdessä he yrittävät selvittää mitä nainen haluaa, ja siinä samalla kirkastuu hieman asioita Jounin äidistä, joka on salaperäisesti kadonnut tämän ollessa aivan pieni. Pienen pieneltä romanssiltakaan ei vältytä, nimittäin Jounin ja Romppaisen tyttären Matleenan välillä ilmenee pientä kipinöintiä. 

Ehkä kirja vain on suunnattu vähän nuoremmille ja kokemattomammille lukijoille...? Helppo ja nopea luettava se ainakin oli. Minuun ei vain iskenyt, ei sitten tippaakaan. Kuulen kutsun metsänpeittoon oli mielestäni aika tylsä kokonaisuudessaan. Kirja pyöri ihan turhaa arkisten asioiden ympärillä, eikä kärsivällisyyteni tahtonut enää riittää odottamaan, milloin tapahtuu joku liike suuntaan tai toiseen. Ehkä ainoat hyvä puolet kirjassa olivat huumori, sekä ihan hyvät henkilöt. Onhan sekin jo jotain...? Erityisesti Jounin paras kaveri Mikko pisti minut nauramaan ääneen useaankin otteeseen. Poikien bändin perustus aikeet olivat mielstäni kuitenkin tylsiä ja aihe käytetty ja kulutettu. 

Kaikkiaan varmaan ihan simppeli ja kiva kirja vähemmän lukeneille ja nuoremmille. Koska tämä oli pitkästä aikaa kotimainen kirja minkä luin, olisin kyllä odottanut enemmän. Taidankin pysytellä suosiolla siellä ulkomaisen fantasian puolella...

John Stephens: Smaragdiatlas.

John Stephens: Smaragdiatlas - Kirja aikojen alusta I

Suomentanut Kaisa Kattelus

Ulkoasun suunnittelu Eevaliina Rusanen

Kustantaja Tammi

Englanninkielinen alkuteos The Emerald Atlas - The books of beginning I

Sivumäärä: 417

Jo jonkin aikaa sitten kirjastosta tarttui mukaan minulle ihan uusi tuttavuus. Kannen sisäsivuilla olevat arvostelut ja kehut vakuuttivat minut: "fantasiaa Rowlingin ja Tolkienin hengessä" tottakai tälläinen pitäisi lukea! 

Enkä joutunut pettymään. Kirja vei mukanaan ensimmäisistä sivuista alkaen. Toisaalta ihan sinne "Tolkienin tai Rowlingin tasolle" en ainakaan tätä ensimmäistä kirjaa sijoittaisi. Alku lähti käyntiin ehkä vähän turhan hitaasti, olisin toivonut säpäkämpää toimintaa jo alkuun. Jossain puolivälin jälkeen kirja muuttui kuitenkin siitä ihan ok:sta tosi hyväksi.

 Smaragdiatlaksessa oli ihania henkilöitä, joihin ainakin minä kiinnyin hetkessä. Aluksi päähenkilökolmikko, eli sisarukset Kate, Michael ja Emma olivat minulle hieman oudoksuttavia, tuntui jotenkin oudolta lukea yhtäkkiä sisaruksista, mutta totuin siihen todella nopeasti. Kirjassa oli sopivasti huumoria. Sisarusten persoonat olivat ihania, Emman äkäisyydestä Michaelin nörtteyteen ja Katen huolehtivaisuuteen pikkusisaruksiaan kohtaan. Myöskään jännitystä ei puuttunut. Kirjassa oli paljon tyyppillisiä fantasian elementtejä, mutta se oli silti täysin kliseetön, omanlaisensa tarina. Tykkäsin erityisesti aikamatkustuksesta, koska se toi kirjaan jotenkin sekavuutta ja oli mielestäni mielenkiintoista.

Kirjassa Kate, Michael ja Emma ovat kiertäneet orpokodista toiseen. Heidän vanhempansa ovat salaperäisellä tavalla kadonneet heidän ollessaan pieniä. Eräänä päivänä sisarukset joutuvat perin eriskummalliseen orpokotiin, Cambridge Fallsiin. Sieltä he löytävät merkillisen kirjan, joka vie heidät menneisyyteen, synkkiin aikoihin ja seikkailu voi alkaa!

Suosittelen kirjaa ehdottomasti minulaisilleni lukijoille, fantasian ikuisille suurkuluttajille. Tykäätte varmasti! Miksei myös sellaisille, jotka haluavat kokeilla jotain uutta. 

Inspiraatiota kuvista.

Kaikki kuvat by We heart it. Niin ihania kuvia, että oli vain pakko jakaa ne täällä.

Minulla on tällä hetkellä noin puolivälissä menossa eräs uusi kirja. Olen tykännyt siitä melko paljon ainakin tähän asti. Arvostelua siitä tulossa tänne blogin puolelle toivon mukaan jo pian!